Hermoloma paratiisissa

28.06.2017

Kevät oli lievästi sanoen työntäyteinen, ja tahti senkun kiihtyi kesäkuuhun tultaessa. Hangon Majakkaa oli rakennettu puolitoista vuotta sillä seurauksella, että heräilin pitkin yötä miettimään milloin mitäkin yksityiskohtaa enkä saanut ajatuksia poikki. Alkoi tuntua siltä, että mieli oli töissä 24/7.

Lomaa ei ollut näköpiirissä koko kesänä, eli kauas ei voisi lähteä. Olemme olleet joogaleireillä Intiassa ja Houtskärissä, mutta nyt ei ollut aikaa edes viikon poissaoloon. Jotain olisi kuitenkin pakko keksiä ennen kuin kovalevy leikkaa kiinni.

Yhtäkkiä muistin kuulleeni Stefan Engströmin joogaretriiteistä Hangossa Kadermon saaressa. Äkkiä googlaamaan, viesti Stefanille ja sain kuin sainkin viime hetken paikan viikonloppuretriitistä – puolen tunnin päässä Hangon keskustasta.

Kun vuorokautta myöhemmin astuin veneestä laiturille joogamatto kainalossa, en voinut kuin huokaista ääneen, että olin tullut paratiisiin. Mikään muu maailmassa ei olisi tuonut sitä hermolepoa, jota viikonloppu saaressa tarjosi. Uni, datapaasto, astangajooga- ja hengitysharjoitukset, Stefanin oivalluttava opetus, intialainen kasvisruoka, pieni kahvitupa, puusauna, kaunis Kadermo polkuineen, kiviaitoineen ja vanhoine rakennuksineen… Syksyllä uudestaan – eikä tarvitse lähteä merta edemmäs joogaan

Pinkkiä vai harmaata

Pinkkiä vai harmaata

Valitsin Hangon Majakkaan juuri seitsemän keittiötä yhteen syssyyn. Huhhuh. Taidan olla hidas valitsija, kesti nimittäin neljä tuntia. Ei ehkä kuulosta kovin raskaalta mutta on. On huomioitava rakennuksen tyyli. On huomioitava toistaiseksi tuntemattomien ostajien maku...

lue lisää
Maumaun viimeiset asukit

Maumaun viimeiset asukit

Vanhan Maumau-talon eli nykyisen Hangon Majakan kolmannesta kerroksesta löytyy kattopalkki, johon onnelliset nuoret miehet ovat raapustelleet Ohi on! ja TJ0 -kuittailujaan palveltuaan isänmaata vanhassa kasarmissa vuoden päivät. Tuona päivänä he ovat olleet oikeassa...

lue lisää
Putkimiehet ja sähkömiehet ovat taikureita

Putkimiehet ja sähkömiehet ovat taikureita

Ei löydy koulua, joka saisi minut ymmärtämään sähkö- ja putkimaailman mysteeriä. Katselen aina kauhunsekaisen ihmetyksen vallassa paksuja eri värisiä johtonippuja, joita tunkee läpi lattioista, seinistä ja katonkoloista hävitäkseen taas lattian uumeniin ja seuraaviin...

lue lisää

Myytävät asunnot

Hangon Laituri

Rantatontin seuraavat talot myynnissä!

Hangon Asema

Vuokraa majoitusta (booking.com) tai osta oma osake.

Vuorikatu 19 A 12

Persoonallinen kahden makuuhuoneen asunto kattoterassilla!