Olin toissapäivänä Hangonkylän satamassa mattopyykillä. Viileä merivesi suihkusi pesupöydän hanoista, mäntysuopa tuoksui, aurinko lämmitti, lokit kirkuivat ja pienet veneet putputtivat satamaan tai sieltä ulos. Hörppäsin välillä vettä ja kiikutin ylpeänä pestyjä mattoja kuivumaan. Olin sanoinkuvaamattoman onnellinen.
Siinäkö on onnen avaimet? Tehdä jotain yksinkertaista, luonnon helmassa, luonnon ehdoilla, vahvoilla lapsuusassosiaatioilla? Omat muistoni vievät äidin ja veljen kanssa tehtyihin matonpesuretkiin Rauman maalaiskunnassa. Seistiin laituriin upotetuissa tynnyreissä, huljutettiin matot meressä uiden ja käytiin eväiden kimppuun.
Jatkoin perinnettä omien lasteni kanssa, ja siitä tuli heillekin Kesähesan parhaita juttuja. Tehtiin eväät ja lähdettiin Kaivarin rantaan. Kun matot oli pesty, lapset uivat kapean salmen yli Uunisaareen veneitä väistellen.
Turistibussit hidastivat ohi ajaessaan, osa jopa pysähtyi. Vesibussin opas selitti miesten joutuvan matonpesuun korvauksena kolttosistaan. Ulkomaalaiset olivat äimän käkenä pohtiessaan ristiriitaa matonpesijöiden sekä viereen parkkeerattujen volvojen ja volkkareiden välillä.
Kerran laiturille hyppäsi saksalaisturisti, nappasi harjan kädestäni ja alkoi jynssätä. ’So?’ kysyi hän innoissaan kavereiden filmatessa. Opastin hänet myös huuhtelemaan sekä puristamaan liiat vedet pois mattoveivillä, josta hänen saksalainen insinöörinsielunsa riemastui totaalisesti. Lopuksi mies ripusti vanhan räsymattomme ylpeänä kuivumaan ja poseerasi sen vieressä. En usko, että minkään villieläimen ampuminen olisi tuonut hänelle suurempaa riemua. Eikö tästä voisi tehdä matkailutuotteen? ’Wash our carpets – only 5€ a piece!’
Miten voi vanhan maton jynssääminen juuriharjalla olla vuodesta toiseen kesän ykköshuvi?






